2015/10/26

BUDAPEST 1

buda1 buda2 buda3 buda6 buda37 buda27 buda7 buda16 buda23

Love at first sight.

Oltiin miekkosen kanssa jo kesän alussa suuniteltu vuosipäivän juhlistamista ulkomailla. Kesä meillä menikin yhdessä hujauksessa ja vieläpä eri kaupungeissa, joten sopiva aika matkalle ja molempien aikatauluille tulisi olemaan syys-lokakuu. Ystävät vinkkasi Budapestistä ja vain kehuja on kyseisestä kaupungista tullut kuultua. Eikä ihme.

Vietimme Budapestissä siis viisi päivää viime viikolla. Lento starttasi ihan muutamien kilometrien päästä Pirkkalasta mikä oli äärimmäisen kätevää. Harmikseni voin todeta, että kyseiset lennot Budaan Pirkkalasta olivat lähestulkoon viimeisiä, sillä halpalentoyhtiö Ryanair aikoo lopettaa lennot kaupunkiin ainakin talven ajaksi ja jatko on vielä vaakalaudalla. Ei ollenkaan hyvä... Onneksi kerettiin!

Hotelli paikanpäällä oli nimeltään The Three Corners Hotel Bristol ja en keksi tästä pytingistä mitään negatiivista sanottavaa. Palvelu oli äärimmäisen ystävällistä, aamupalapöytä aina kukkuroillaan ja erittäin monipuolinen, huone siivottiin päivittäin ja se meidän onneksi sijaitsi vielä sisäpihan puolella, joten kadun meteli ei kuulunut huoneeseen. Nukuttiin kuin tukit! Hotellilta oli kaupungin ydinkeskustaan ja kävelykatu Vací Utcalle noin kolme kilometriä. Matkan aikana käveltiin varmasti monia kymmeniä kilometrejä, mutta onneksi myös joukkoliikenne pelasi mielettömän hyvin ja 24h lipun mihin tahansa kulkuvälineeseen sai alle 5,5€lla. Niin helppoa!

Meidän lomaan kuului tasapuolisesti sekä nähtävyyksiä ja kulttuuria että shoppailua. Viisi päivää ei millään riittänyt koko kaupungin koluamiseen ja aikaiset aamut ja kiertely uuvutti aika hyvin nämä turistit. Kaupungissa on mielettömän paljon nähtävää ja ihasteltavaa ja myös sen ulkopuolelta löytyisi vaikka mitä kohteita. Harmi, että aika loppui kesken. 

Budapest kaupunkina on mielettömän kaunis ja itse henkilökohtaisesti ihastelin eniten juuri arkkitehtuuria ja rakennuksia pienine yksityiskohtineen. Myös marmoroidut kadunpätkät ja suihkulähteet on upeita. Tonavan ylittävät mahtipontiset sillat olivat myös pelottavan kauniita. Kaikella on kuitenkin varjopuolensa ja myös köyhyys ja rosoisuus näkyi kaupungin laitamilla. Onneksi hotelli oli pienen matkan päässä, joten näki myös hieman ydinkeskustan ulkopuolelle. Ja vaikka Budapest on suurkaupunki se ei vaikuta siltä. Kaupungissa vallitsi mukavan lämmin ilmapiiri eikä pimeälläkään tarvinnut pelätä.

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia :) Teillä tais olla aika mahtava reissu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kyllä! Ja mahtavammaksi vaan muuttui, siihen syy paljastuu piakkoin ;)

      Poista
  2. Oii ihania ihania kuvia!! Ja kuulostaa huikealta teidän reissu<3 Mäkin niiiiin haluisin päästä käymään Budapestissä. Ehkäpä vielä joku päivä. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Juulia <3 Mä suosittelen 100% tota kohdetta!! Mielettömän kaunis, romanttinen ja suht edullinen :) Kannattaa käydä!

    VastaaPoista