2017/03/13

ALL THE GOOD STUFF

Untitled Untitled Untitled Untitled

Nahkakengät Vamos

Ennen muuttoa tein suursiivon. Kon Mari-tyylisesti levittelin vaatteita pienessä yksiössä hujan hajan ja katselin niitä yksi kerrallaan ja samalla mietin mielessäni; koska oon viimeksi käyttänyt näitä? Monien kohdalla totesin ihan ääneen "en edes muista", "muutamia kiloja sitten", "kaksi vuotta sitten yksissä bileissä". Moni mekko on ollut mulla "motivaatiomekkona" kaapissa valehtelematta viisi vuotta. Ehkä sitä motivaatiota on turha enää pakottaa? Ja ehkä se ei ole siitä motivaatiosta kiinni, vaan heräämisestä siihen, että jokin tuote on ollut hutiostos. Mulla niitä valitettavasti on liian monta.

Oon miettinyt tuota Kon Mari-menetelmää ja kirjan nyt puoleen väliin lukeneena mua on moneen kertaan mietityttänyt, että kirjailija ja yrittäjä ei missään vaiheessa (ainakaan tähän mennessä) pureudu millään tavalla tavaran "oikeanlaiseen" hävittämiseen. Minne viedä "turha" tavara, jota ei enää käytä? Heitetäänkö ne roskiin? Veikkaan että Marie on saattanut saada jos toisen palautteen samaa mietiskeleviltä.

Tänään kello 9 kannoin selkä kirjaimellisesti hiessä Radiokirppikselle kolme Ikea-kassillista vaatteita ja kenkiä. Kello 17 mennessä olin saanut puhelimeeni kolme viestiä iloisilta ihmisiltä, että olivat käyneet ostoksilla pöytäni luona ja kotiuttaneet vanhoja aarteitani. Pöytäni on jo melkein tyhjä.

Hymyilin todella leveästi! <3

Kirjoittaja on super super iloinen kuivasta asfaltista, upeista broque-rei'itetyistä nupukkiloafereista sekä toistaiseksi jatkuvasta urheiluinnostuksesta! 

PS. Vaikken kenkiä ihan vielä pääse käyttämään, sijaitsevat ne tuossa paraatipaikalla olohuoneessa ja muistuttavat ihanasta tulevasta keväästä! Kiitos Riikka, että "vahingossa" ja "pikaisesti" piipahdettiin Vamoksella, pus! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti