2016/09/28

HUNGRY, EH?


Pahoittelen nyt jo mahdollista kuolaamista, joka tulee tapahtumaan näiden kuvien takia. Nimittäin elokuisen Tallinnan-reissun ruokapostaus on käsillä!

Vierailtiin miekkosen kanssa hieman yli kuukausi sitten Tallinnassa muutaman päivän reissulla ja täytyy sanoa, että sään ei suosiessa, suositaan ravintoloita ja mahan täyttämistä. Ja voi pojat Tallinna osaa antaa! Nämä kaksi ravintolaa, joista mainitsen on melkeinpä kulttimaineeseen kivunneita ruokapaikkoja. Rataskaevu 16 ja F-Hoone. 

Rataskaevu on selkeästi fiinimpi, Vanhassakaupungissa sijaitseva todella idyllinen ja lämmintunnelmainen ravintola. Tänne on usein niin hirveät jonot, että turistejakin suositellaan varaamaan pöytä jo ennen maihin saapumista. Meillä oli onni matkassa. Saavuttiin nälkäisinä Tallinnaan ja lähdettiin käppäilemään Vanhaankaupunkiin. Muistelin aiemmalta reissulta, ettei oltu päästy ravintolaan sisälle ja jonot olivat tuntien päähän. No, päätettiin kokeilla silti. Ja kannatti. Ihastuttava tarjoilijatyttönen sanoi, että hei puoleksitoista tunniksi löytyisi pöytä teille. Täytyy sanoa, että olisin tämän ruokakokemuksen jälkeen mennyt vaikka vaan puoleksi tunniksi syömään, kunhan saan tätä herkkua. 

En ole koskaan missään saanut niin hyvää ja miellyttävää palvelua. Ikinä. Meidät toivotettiin tervetulleiksi hymyillen ja ruuista kerrottiin erittäin asiantuntevasti ja kivalla huumorilla höystettynä. Toki plussaa oli suomenkielinen lista, henkilökohtaisesti ärsyttää suomituristit Virossa, jotka puhuu pelkkää Suomea....... Ravintola oli sisustettu ihanan modernisti, ja paksut tiiliseinät tekivät paikasta ihanan kotoisen ja lämpimän. Hauska yksityiskohta seinissä oli niihin liimatut nuottivihon sivut. 

tallinna4 tallinna33_1 tallinna6 tallinna5

No se ruoka. En ole monesti saanut näin hyvää ruokaa. Missään enkä ikinä. Valehtelematta menee mun listan kärkeen aivan samoin tein. Hinta-laatu-suhde oli loistava ja alkupaloineen, viineineen kaikkineen selvittiin reissusta noin 40€:lla. Saatiin lisäksi myös "keittiön tervehdykset", uskomatoman maukkaat cocktailpalat, jotka sisälsi piparjuuritahnaa ja maukasta paahdettua leipää. Kaiken kaikkiaan ehdoton 6/5 kokemus. 

Antaa kuvien puhua puolestaan. 

tallinna7 tallinna8 tallinna9 tallinna10

Seuraavana päivänä suunnattiin Telliskiveen, Tallinnan luoteisosassa sijaitsevaan Kalamajan kaupunginosaan. Telliskivi on uusi tyylikäs designalue pikkuputiikkeineen ja ravintoloineen. Ja ehdottomasti suosituin on moderni F-Hoone. 

F-Hoone kokemus ei ollut yhtä hohdokas kun edeletäjä. Ystävät olivat suositelleet varaamaan ravintolaan pöydän jo etukäteen, jos vain mahdollista. Harmillisesti varaukseen ei koskaan vastattu. Onneksi olimme jo aiemmin päättäneet käydä Telliskivessä, joten varauksen tsekkaus hoituisi siinä samalla. No ei se varaus ollut mennyt läpi. Saavuttiin ravintolaan ja kolmen eri tarjoilijan kanssa keskustelun jälkeen saatiin pöytä kahden tunnin päähän. Nice.

Kunnes vihdoin päästiin ravintolaan alettiin supernälkäisinä lueskellä menu:uta. Moni oli sanonut aiemmin, että kannattaa ravintolassa panostaa alkuruokiin ja tämä ehdottomasti piti paikkansa. Alkuruokiin on selkeästi panostettu enemmän kuin pääruokiin. Päätimme ottaa kahteen pekkaan "platen" kaikennäköisillä herkuilla ja tämä oli loistava! Siitä pisteet ravintolalle. 

Pääruoka F-Hoonessa oli todella "joojoo". Molemmat meistä valkkasi hampparit ja olivathan ne maukkaita. Mutta edellisen päivän pihvi mielessä, ei se ollut yhtä loistelias. Myös palvelu oli hieman hidasta, mutta onneksi leppoista. Samalla tuli testattua Tallinan Uber, ja toimii. 4€:lla päästiin takaisin keskustaan. 

tallinna11 tallinna12

Lämpimästi voin suositella näitä molempia ravintoloita, mutta panostamaan niissä hieman eri juttuihin. Molemmat on ehdottomasti vierailun arvoisia ja molemmissa sai massun täyteen ja hyvän mielen. 

Kellä tuli nälkä?

2016/09/19

VIIKKO1

sunnies2 sunnies6 sunnies3 sunnies7.2 sunnies10


Kuvat Riikka / Riikka K

Takki Mango / Paita Zara / Housut H&M / Kengät Minna Parikka / Lasit Zara


"Tuliko koti-ikävä?" Tais mulla tulla. Ja onneksi kai tulikin. Ensimmäinen viikko takana kotona Tampereella ja täytyy sanoa, että joka päivä hymyilyttää aika paljon. En sano, että asuminen Helsingissä sai mut surulliseksi tai en viihtynyt siellä, koti vaan on koti. Kyl te tiedätte.

Oon aloittanut myös uudessa työssä viikko sitten ja hymyilyttää, kun edes ajattelen asiaa. Jokainen päivä on erilainen ja saan olla mukana tekemässä asioita, joissa oon hyvä ja pääsen käyttämään omaa luovuuttani ja käyttämään päätäni. Mulla on ihania, auttavaisia ja huumorintajuisia työkavereita ja tunnen kuuluvani joukkoon kuin nenä päähän. 

Perjantaina otin myös ensimmäisen tatuointini (!!) ja tarkkasilmäiset sen saattoikin jo bongata jos jostakin kanavasta (heh). Kyseinen tatuointi oli pitkän ajan harkinta ja muistuttaa tuossa kädessä siitä, että syvimmätkin haavet paranevat. Se on täydellinen. Lupaan esitellä sen pian myös täällä! 

Ihanan kirpsakkaa syksyn alkua <3